Janne Litmanen vuoden 2019 terveystarkastajaksi

09.04.2019

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimessa työskentelevä Janne Litmanen valittiin vuoden 2019 terveystarkastajaksi Seinäjoella järjestetyillä ympäristöterveydenhuollon valtakunnallisilla opintopäivillä 09.04.2019.

Vuoden terveystarkastaja valitaan vuosittain, jonka valinnan tekevät yhteistyössä Sosiaali- ja terveysministeriön hyvinvoinnin ja terveydensuojelu - tulosryhmä, Ympäristöterveyden Asiantuntijat ry ja Ympäristö- ja terveyslehti kuunnellen tarvittaessa myös Ruokaviraston, Valviran ja aluehallintovirastojen asiantuntijoita.

janne.litmanen.jpg

Valintaa perusteltiin vuoden terveystarkastajalle juhlatilaisuudessa myönnetyssä kunniakirjassa seuraavasti:

Janne Litmanen on esimerkillinen terveystarkastaja, jonka into kehittää työtään ulottuu myös oman työyhteisön ulkopuolelle. Janne on tullut tunnetuksi erittäin miellyttävänä ja sovittelevana persoonana, joka osaa käsitellä asioita asiapohjalta. Jannella on hyviä havaintoja, kyky tuoda asioita selkeästi esille sekä sitä kuuluisaa maalaisjärkeä eli ymmärrystä arkitodellisuuden tasosta ja nimenomaan maaseutumaisessa ympäristössä. Sen lisäksi, että Jannen kanssa on helppo tehdä yhteistyötä, hänen kanssaan myös halutaan tehdä yhteistyötä.

Jannen erityisosaamista ovat vesiasiat ja hän on valvontayksikkönsä ’vesiepidemiaekspertti’. Uraa uurtavaa vastuunkantoa ja huolenpitoa talousvesipuolen haasteista osoittaa se, että Janne teki WSP-työkalun [Water Safety Plan, turvallisen talousveden toimenpideohjelma] käyttämistä varten havainnolliset ohjevideot sekä kirjallisen käyttöohjeen, jotka on jaettu myös valtakunnallisesti.”

06.02.2024Kuka vuoden terveystarkastajaksi 2024? 🧐
10.05.2023Ympäristöterveyden Asiantuntijat ry:n uusi hallitus
10.05.2023Juha Metso vuoden 2023 terveystarkastajaksi
07.04.2023Ympäristöterveyden Asiantuntijat ry:n vuosikokous
03.04.2023Kuka vuoden terveystarkastajaksi 2023? 🧐
22.06.2022Hanna-Kaisa Mäkelä vuoden 2022 terveystarkastajaksi
21.05.2022Asumisterveys vaikuttaa kaikkialla
21.05.2022Elintarviketurvallisuus elinehtona
21.05.2022Vesiturvallisuus kuuluu kaikille
21.05.2022Terveytesi ja turvallisuutesi puolesta
05.05.2021Heidi Colliander ja Piia Kepanen vuoden 2021 terveystarkastajiksi
20.04.2021Kestävä ja ketterä ympäristöterveys
18.03.2021Uimaveden laatu - EU:n sääntöjen uudelleentarkastelu
07.02.2021Kysely Ympäristöterveyden Asiantuntijat ry:n jäsenille
30.09.2020Saana Laakkonen Ympäristöterveyden Asiantuntijat ry:n puheenjohtajaksi
23.09.2020Puheenjohtajan tervehdys
30.05.2020Jäsenetu jäsenille
20.11.2019Ympäristöterveyden Asiantuntijat ry:n seminaari Tallinnassa 31.1.-1.2.2020
18.05.2019Ympäristöterveydenhuollon valtakunnallisten opinto- ja neuvottelupäivien pitopaikat
09.04.2019Vuosien 2002 - 2019 vuoden terveystarkastajat
09.04.2019Janne Litmanen vuoden 2019 terveystarkastajaksi
27.03.2019Puheenjohtajan kevätterveiset
27.04.2018Tasa-arvovaltuutetulle töitä viranomaisvalvonnan työajoissa
24.04.2018Teemu Holmén jatkaa Ympäristöterveyden Asiantuntijat ry:n puheenjohtajana
24.04.2018Vladimir Vanhanen vuoden 2018 terveystarkastajaksi
29.03.2018Ympäristöterveydenhuollon palkkaselvitys
16.05.2017Seija Pulkkinen vuoden 2017 terveystarkastajaksi
17.05.2016Hallitus jatkaa entisellä kokoonpanolla
17.05.2016Teemu Holmen jatkaa puheenjohtajana
17.05.2016Tomi Jormanainen vuoden 2016 terveystarkastajaksi
26.02.2016Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät
13.02.2016Päätoimittaja/toimitusjohtaja, Suomen Ympäristö- ja Terveysalan Kustannus Oy, Pori
28.06.2015Jorma Korttinen vuoden 2015 terveystarkastajaksi
25.05.2015Teemu Holmén jatkaa puheenjohtajana
24.05.2015Yhdistykselle uusi nimi